Move-testit ovat heikkokuntoisille suorastaan julkista nöyryytystä

Kämmenet hikoavat, sydän jyskyttää ja jaloissa kihelmöi. Opettajan kailotus heikkenee hänen päänsä sisällään yhdeksi puuroksi. Rintalihaksiin koskee ja henki ei meinaa kulkea. Tyttö rojahtaa maahan vatsalleen hengästyneenä neljännen punnerruksen jälkeen. Opettaja katsoo nyrpeänä ja ympärille kokoontuneet luokkatoverit alkavat nauraa sormillaan osoitellen. Tyttö nousee itku kurkussa liikuntasalin kolkolta lattialta ja juoksee pukuhuoneeseen.

        Opetushallitus kuvaa koululiikunnassa käytettäviä Move!-testejä fyysisen toimintakyvyn valtakunnalliseksi mittaus- ja palautejärjestelmäksi. Testejä teetetään 5. -ja 8. -luokkalaisille ja näitä tuloksia analysoimalla opetushallitus katsoo saavansa selville keskimääräisen nuorten yleiskunnon. Tuloksia hyödynnetään esimerkiksi koulun liikunnanopetuksessa, kouluterveydenhuollossa sekä hyvinvointitoimenpiteiden suunnittelussa ja seurannassa.

        Move!-mittauksia on järjestetty vuodesta 2016 lähtien. Yksi niiden keskeinen tarkoitus on kannustaa nuoria liikkumaan. On totta, että nuorten kunto on laskusuunnassa, mutta totuutta venytetään äärimmilleen, jos väitetään mittausten innostavan nuoria liikkumaan. Liikunta on kiistatta hyvinvoinnin peruspilari, mutta keinot nuorten kunnon kohottamiseen on haettava jostain muualta kuin julkisesta nöyryyttämisestä.

        Sen sijaan, että testit innostaisivat liikkumaan (kuten niiden alkuperäinen tavoite on), ne herättävät monissaahdistusta, stressiä ja pelkoa epäonnistumisesta. Tyypillisesti testit tehdään niin, että yksi oppilas suorittaa ja loput seuraavat vieressä kädet puuskassa. Tästä mahdollisesti syntyvä julkinen häpeä voi aiheuttaa joillekin loppuelämän trauman. Yks jos toinenkin koulunsa päättänyt pystyy samaistumaan tällaiseen piinalliseen hetkeen. Panee miettimään, miksi sitten oppilaiden koetuloksia ei muissakaan oppiaineissa kailoteta yksi kerrallaan koko luokan edessä.

         Joku kuitenkin saattaisi sanoa, että joutuuhan äidinkielen tunneillakin joskus pitämään esitelmiä luokan edessä. Se on totta, mutta niissä yleensä on nykyään kuitenkin mahdollisuus esittää vain opettajalle tai pienelle kohderyhmälle niin, jotta ei tarvitse pelätä itsensä nolaamista kaikkien edessä.

         Koululiikunta joka tapauksessa suosii liikunnallisia oppilaita. Sen kilpailullisuus, numeroarviointi ja Move!-testit kohottavat vain niiden oppilaiden itsetuntoa, jotka jo muutenkin harrastavat aktiivisesti liikuntaa. Miksi koululiikunnasta tarvitsisi antaa edes numeroa? Eikö sen tarkoitus kuitenkin ole luoda liikunnallista pohjaa elämälle ja olla hauskaa ja virkistävää? Testit, ajanotot ja joka tuntisen kisailun hännillä roikkuminen ei ainakaan innosta ja motivoi liikkumaan yhtään enempää. Tuntien tulisi olla liikuntakannusteisia ja tarjota positiivisia kokemuksia liikunnan saralta. Jätetään siis kaikki testit ja jatkuva kilpailu historiaan ja päivitetään koululiikunta nykypäivän tasolle!