Moni tietää Frankensteinin - mutta harva tuntee sen tarinan

Moni on varmastikin joskus kuullut Frankensteinista vähintään nimeltä, eikö. Sinä olet, tai kenties kaverisi on ehkä pukeutunut halloweenina täksi vihreäksi kammotukseksi. Olet saattanut törmätä jossain esimerkiksi televisiossa tai sarjakuvissa Frankensteinin pärstään ja olet saattanut pelästyä kuoliaaksi - tai ehkä et, olemmehan sentään 2000-luvulla emmekä vuodessa 1910, jolloin Frankenstein pääsi ensimmäisen kerran valkokankaalle, sekä kastelemaan kovemmankin sällin housut. Tätä nykypäivänä saattaa pitää hyvinkin kummallisena, kuten myöskin Hitchcockin Psykon vaikutusta katsojiin, sillä nykyään elokuvat ovat kummasti rajumpia kuin ennen vanhaan. Kyseessä on siis kovin suuri populaarikulttuuri-ilmiö. No mistä tämän hirviön tarina kertoo ja mistä se on peräisin; se tulee selviämään sinulle arvoisa lukija tämän kirjoituksen aikana. 

       Vuonna 1816 kesällä nuori Mary Shelley matkusti aviomiehensä kanssa Sveitsiin, missä pariskunta asettui asumaan lordi Byronin läheisyyteen. Aluksi heidän päivänsä kuluivat laguunilla soutaen tai rannoilla vaeltaen. Kesästä kovin huono - märkä ja kurja; ja oli useiden päivien jaksoja, milloin satoi lakkaamatta. Heidän tököttäen pirtissä, heidän käsiinsä sattui muutama nide saksalaisia ranskan kieleen käännettyjä kauhutarinoita, joiden sivuja he tuolloin ahkerasti käänsivät. 

       "Kukin meistä kirjoittakoon kauhutarinan", runoilija lordi Byron sanoi, ja hänen ehdotukseensa suostuttiin. Heitä oli neljä tässä kauhutarinakilpailussa. Shelley on kertonut myöhemmin, että hänen on vaikea keksiä tarinalleen koneistoa. Ajan myötä näitä muita loisteliaita runoilijoita alkoi proosan latteus kyllästyttää. ja he hylkäsivät projektin. Mutta Shelleyllä oli idea, josta ei silti vielä saanut puettua mitään muuta kuin keksimättömyyden tuskaa; tarina, joka kertoisi ihmisluonnon arvoituksellisista peloista ja tuottaisi lukijassa värisyttävää kauhua - jonka luettuaan lukija ei uskaltaisi vilkaista taakseen, joka saisi hänen verensä hyytymään ja sydämensä sykkimään entistä kiivaammin. Ja joka olisi vähintään noiden saksalaisten kauhutarinoiden veroinen. Mutta tällöin Shelley ei ollut vielä keksinyt tarinaa.    

       Shelleyn puoliso Percy kertoo vuoden laitoksen 1831 esipuheessa Lordi Byronin ja Maryn pitkistä keskusteluissa, joita hän kuunteli hiljaa ja hartaasti. Yksi - ja merkittävimmästä päästä olevista - keskusteluista käsitteli elämän prinsiipiä, ja sitä tullaanko sitä koskaan löytämään tai siirtämään toiseen ihmiseen. Jos elämän prinsiipi ei sinulle arvoisa lukija sano mitään niin voisin tässä avata hieman: kyse on elämän keinotekoisesti luomisesta tai sen siirtämistä kuolleeseen. Tähän keskiyöhön ja sen jälkimainingille kestävään pitkään keskusteluun oli otettu mukaan myös tri. Darwin ja hänen kokeensa, ja siitä mitä hänen sanottiin tuolloin tehneen. (Eli hän oli kuuleman mukaan säilyttänyt vermisellin, eli italialaista pastaa, palan lasivitriinissä, kunnes olisi legendan mukaan liikkua omasta tahdostaan.) Noh, myöhemmin sanottiin, että ei olisi mahdollista mitenkään luoda tämänkaltaista elämää. Mutta se ei ole se pointti - Shelley sai tästä lisää vettä myllyyn, kuten on tapana sanoa. 

       Samana yönä Shelley näki näyn, joka tulisi näkymään erittäin merkittävästi populaarikulttuurissa - ja lukeutumaan tietysti ikonisempiin kauhuihin yhdessä Stokerin Draculan. Lainaan nyt tästä sanatarkkaan:                                                                                                                                                           "Näin epäpyhien tieteiden harjoittajan, joka kalvakoin poskin ja polvilleen vajonneena kokoonpanemansa olion vierellä. Näin kammottavan miehenruumiin, joka makasi aavemaisena pitkällään ja sitten alkoi jonkin voimakkaan koneen vaikutuksesta osoittaa elonmerkkejä ja tehdä levotonta, vain puolittain elävää liikettä. 

                                                         [tästä tekstiä on lyhennetty]

       "Taiteilija [tiedemies] kavahtaisi onnistunutta yritystään; kauhu sydämessään hän pakenisi kättensä hirveitä töitä. Hän toivoisi, että hänen kanavoimansa elonkipinä hiipuisi itsestään, mikäli sen vain jättäisi sikseen; että tämä olio, johon elämä oli siirtynyt, lopulta vajoaisi takaisin kuolleen aineen olotilaan; ja hänen unensa olisi tyyntä, sillä sitä rauhoittaisi uskomus, että haudan hiljaisuus painaisi ikiajoiksi sammuksiin sen hetkellisen olemassa olon, joka oli saanut hänet näkemään kammottavassa raadossa elämän kehdon. Hän nukkuu; mutta jokin herättää hänet; hän avaa silmänsä; ja näkee sänkynsä vierellä sen kammottavan olion, joka raottaa sängynverhoa ja tutkii häntä kellertävillä, vetisillä mutta tutkivilla silmillään."                                                                                                                                                                                                                                                   -Mary Wollstonecraft Shelley            

       Sitten silmittömän kauhun puuskissa Shelley heräsi. Hänen itsensä mukaan karmaiseva ajatus täytti hänen mielensä ja pelko kulki hänen lävitseen. Hän toivoi, että näky jäisi unholaan nopeasti, mutta niin ei käynyt; yhä se tuli kummittelemaan. Hän palasi keskinkertaisen kummitustarinansa pariin ja ajatteli jotenkin näin: kunpa keksisin jotakin, joka pelottaisi lukijaa yhtä paljon, kun häntä sinä yönä. Äkkinäisesti hänellä välähti - hän kirjoittaisi, mitä itse oli nähnyt! Näin Frankentein: Moderni prometheus oli saanut alkunsa. 

       Tämä kauhu- ja tieteiskirjallisuuden merkkipaalu kertoo... [paina tästä lukeaksesi juonesta, HUOM. PALJASTAA JUONEN]

         Mary Shelleyn vanhemmat tunnettiin erittäin radikaaleina hahmoina. Isä William Godwin oli ensimmäisiä nykyaikaisen anarkismin edistäjiä. Äiti, Mary Wollstonegraft oli ensimmäisiä naisasianaisia: hän julisti naisten oikeutta poliittiseen ja taloudelliseen riippumattomuuteen.

        Goottilaisen romaanin tapaan kirjassa on useita eri kertojia: alussa tutkimusretkeilijä ja kapteeni Walton; sitten päähenkilömme elämänkaaren kerrontaa; ja mahtuu keskivaiheelle pitkä pätkä hirviönkin omaa monologia. Tämä kaikki toimii erittäin hyvin ja luo tunnelmaa teokseen. 

        Frankensteinia on kutsuttu ensimmäiseksi science-fiction (tieteis-) romaaniksi. Vaikka ehkä kaikkien aikojen merkittävimmästä tieteisromaanista onkin kyse, ei se silti ole varhaisin genrensä edustaja. Jo vuonna 1638 Lontoossa painettu Lento kuuhun (The Man in the Moone) on piispa Francis Godwinin lyhyehkö kertomus espanjalaisesta astronautista Domingo Gonsalesista, joka asteli kuun kamaralla jo vuonna 1600 ja paluulennolla laskeutui Kiinaan. Tämä on ainakin varhaisin scifiromaani, jonka itse tiedän.

        Voidaan ajatella, että romaani on myös profeetallinen julistus, jossa käsitellään tiedemiehen vastuuta ja tieteen saavutusten mahdollisesti tuhoisia seurauksia. Frankenstein on romaani joka keskeisiltä teemoiltaan yhä ajankohtainen, yli kaksi vuosisataa syntymänsä jälkeen, kuten Rising Shadow -sivusto toteaa. Shelley käsittelee tämän lisäksi romaanissaan teemoja kuten vierautta, erilaisuutta, elämän ja kuoleman rajapyykkiä sekä yksinäisyyden syvyyksiä. Vastuunottaminen teemana osuu täydellisesti kirjaan.

        Jos sinulla arvoisa kirjoituksen lukija on tämä mestariteos vielä lukematta, tartu tähän vanhaan kauhuklassikkoon ja puristat kirjaa lukiessasi rystyset valkoisena -- noh, ei kai nyt sentää! Mutta edes sitten sen yleissivistyksen takia. 

                                                                                                     Alpert Aro ©, 12.3 -22

lähteet: wikipedia ( [engl.] https://en.wikipedia.org/wiki/Frankenstein ); risingshadow ( [lainaus] https://www.risingshadow.fi/library/book/1075-frankenstein )